Inspiraatiota
5 tapaa löytää täydellinen tasapaino tekoälyn ja inhimillisen otteen välillä
Tekoäly on läsnä kaikkialla, koko ajan, lähes kaikissa liiketoiminnoissa. Sen kehitys ja voima vain vahvistuvat. Lue vinkkejä siitä, miten pysyä ihmisenä tekoälyn maailmassa.

Onko markkinointi supistunut tekoälyjen väliseksi keskusteluksi? Siltä saattaa tuntua – ja me ymmärrämme sen! Olemme nähneet lukuisia oivaltavia ja innovatiivisia tapoja käyttää tekoälytyökaluja tuottavuuden parantamiseen ja luovan kehityksen tukemiseen markkinoinnissa.
Mutta kun kaikki alkoivat julkaista tekoälyn luomia henkilökohtaisia aloituspaketteja, videoita “ihmisistä” joilla oli liikaa sormia ja outoja mittasuhteita, tai ”kotitekoisia” kappaleita, joiden sanoitukset eivät rimmailleet, tekoäly-väsymys alkoi tuntumaan.
Emme ole niin vanhanaikaisia, ettemme osaisi arvostaa tekoälyn tuomia loputtomia mahdollisuuksia. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että markkinoinnissa ei pidä unohtaa inhimillistä otetta.
Sen sijaan, että pohtisit, kumman valitsisit tekoälyn ja inhimillisyyden väliltä, ajattele tekoälyä voimaannuttavana työkaluna – lisäosana, joka auttaa sinua saamaan oivalluksia tai ideoita, joita et muuten olisi ehkä oivaltanut.
Tässä on viisi tapaa, joilla voit auttaa brändiäsi säilyttämään inhimillisyytensä, kun tekoälymoottori hoitaa suurimman osan raskaasta työstä:
1. Lisää luovuutta tekoälyn avulla
Yksi hieno tekoälyn ominaisuus on sen kyky ideoida, jäsentää ajatuksia ja analysoida merkityksellisiä tietoja silmänräpäyksessä. Se auttaa sinua tekemään perusteltuja päätöksiä nopeammin kuin koskaan ennen.
Älä kuitenkaan anna tekoälyn hallita koko markkinointiasi. Sisällön luomisessa liian monimutkaiset adjektiivit tai luonnottomat lauseet huomataan nopeasti, ja ne saavat sinut vaikuttamaan epäaitolta. Ihmiset eivät pidä siitä.
Ihmiset haluavat kuulla muiden ihmisten mielipiteitä – etenkin ostopäätöksiä tehdessään. Erään tutkimuksen mukaan 95 % ihmisistä sanoo, että arvostelut – olivatpa ne positiivisia tai negatiivisia – vaikuttavat heidän ostopäätöksiinsä.
Yrityksesi kannalta tämä tarkoittaa, että sinun tulisi käyttää tekoälyä markkinointitoimintasi luovuuden tehostamiseen, ei sen korvaamiseen.
2. Ole rehellinen tekoälyn käytöstä
Jos käytät tekoälyä, ole rehellinen siitä! Mainitse, jos olet käyttänyt tekoälyä apunasi.
- Taloudellisille neuvonantajille tämä tarkoittaisi sitä, että asiakkaille kerrotaan, että tekoäly auttaa heitä työssä, mutta että kaikki päätökset tehdään ihmisten toimesta.
- Sisällöntuottajien osalta tämä voi tarkoittaa pienen kuvatekstin lisäämistä, jossa ilmoitetaan, että tekoälyä on käytetty kuvan luomiseen tai tekstin kirjoittamiseen. Esimerkiksi Canva tekee tämän merkitsemällä selvästi tekoälytyökaluilla luodut visuaalit, jotta avoimuus ja luottamus säilyvät.
Ja kyllä, tämä blogikirjoitus on luotu AI-chatissa pidetyn ideointisession avulla, mutta kaikki luovat päätökset on tehnyt oikea ihminen.
3. Aseta ihmiset sisältösi keskiöön
Olimme tosissamme, kun sanoimme, että ihmiset haluavat kuulla muilta ihmisiltä ja muista ihmisistä. Sisällytä markkinointiisi oikeita ihmisiä, heidän ajatuksiaan, suosituksiaan, arvostelujaan ja muita lausuntoja, jotta aitoutesi säilyy.
Tutkimuksen mukaan 90 % kuluttajista sanoo, että aitous ja luottamus ovat tärkeitä tekijöitä tuotemerkkiä valittaessa. Luottamus yritykseen perustuu usein muiden ihmisten suosituksiin tai kannanottoihin, joten anna tilaa aidoille mielipiteille.
Tämä ei vaadi suurta markkinointibudjettia. Näyttämällä positiivisia asiakaspalautteita Instagram-reelissä voit osoittaa, että oikeat ihmiset käyttävät ja arvostavat tuotteitasi tai palveluitasi.
4. Ylläpidä inhimillisiä kosketuspisteitä
Tekoälyn tuottaman datan käyttäminen sisällön räätälöimiseen eri kohderyhmille on älykäs tapa säästää aikaa ja lisätä tehokkuutta. Älä kuitenkaan unohda henkilökohtaista kosketusta. Säilytä inhimilliset kosketuspisteet – joko henkilökohtaisten suositusten, reaaliaikaisen asiakastuen tai ainakin kanavan kautta, jossa voi keskustella suoraan ihmisen kanssa.
Useimmat ihmiset eivät halua ostaa mitään kokonaan koneelta. He haluavat tietää, että näytön takana on ihminen, joka välittää heidän tarpeistaan. Varmista, että brändisi tarjoaa mahdollisuuden ihmisten väliseen viestintään.
5. Tee tilaa tunteille
Tehokkuus on kriittinen tekijä useimmille yrityksille, ja työnkulkujen automatisointi tekoälyn avulla on helpottanut monien brändien toimintaa. Mutta jos automatisointi tapahtuu tunnesiteiden menettämisen kustannuksella, se voi vahingoittaa brändiäsi ja asiakasuskollisuutta.
Tunteet ovat voimakkaita ostopäätösten ja pitkäaikaisen uskollisuuden ajureita. Tutkimukset osoittavatkin, että tunteet ovat uskollisuuden suurin ajuri monilla toimialoilla.
Voit vahvistaa tunnesiteitä yksinkertaisin keinoin, kuten liittämällä tilaukseen käsinkirjoitetun kiitoskirjeen. Se on pieni ele, joka osoittaa, että kyseessä on enemmän kuin pelkkä kauppa: se on suhde todelliseen, inhimilliseen brändiin.
Ryhdy toimeen ja pysy inhimillisenä!
Käytät todennäköisesti jo tekoälyä työnkulun nopeuttamiseen ja tehokkaampaan toimintaan. Näiden vinkkien avulla toivomme, että muistat myös säilyttää ihmisen kosketuksen, joka erottaa brändisi muista. Kyse on oikean tasapainon löytämisestä.
⏱️Onko sinulla liian vähän aikaa markkinointimateriaalin laatimiseen?
Anna meidän auttaa sinua vahvistamaan markkinointiasi. Tutustu palveluihimme täältä:
Muita vastaavia vinkkejä
Sukella vinkkien ja markkinointi-inspiraation kiehtovaan maailmaan.
20 helppoa sosiaalisen median sisältöideaa, joita voit käyttää jo tänään (+ esimerkkejä)
Avaatko joskus sosiaalisen median sovelluksen, viet hiiren kohtaan ”Uusi julkaisu”… ja mitään ideaa ei tule mieleen? Ymmärrämme sen. Jopa parhailla tiimeillä on tyhjän ruudun päiviä. On houkuttelevaa sulkea sovellus ja yrittää uudelleen ensi viikolla – mutta hiljaisuus maksaa. Mitä vähemmän ihmiset näkevät sinua, sitä helpompi on unohtaa sinut (ja sitä enemmän tilaa kilpailijasi vievät syötteessä). […]
Lue lisää
Markkinointitaikuutta tekoälyvideoiden avulla
Kuten jo tiedätkin, videot ovat oleellinen osa sosiaalista mediaa, sillä niillä on loistava kyky vangita katsojan huomio (jos haluat tietää lisää videomarkkinoinnista, käy lukemassa tämä kirjoitus). Videoiden tuottaminen on kuitenkin hyvin aikaa vievää, ja voi tuntua houkuttelevalta vain jättää koko trendi huomioitta. Onneksi kuitenkin teknologian nopea kehitys on mahdollistanut uudenlaisten tekoälyyn pohjautuvien videogeneraattorien synnyn, ja […]
Lue lisää
5 strategiaa mieleenpainuvan interaktiivisen markkinointisisällön luomiseen
Miten erotut joukosta, kun lähes kaikki kilpailevat kanssasi kohderyhmäsi huomiosta? Vastaus on helppo: rikastuttamalla markkinointiasi interaktiivisilla lisämausteilla. Tutustutaanpa näihin viiteen interaktiivisen mainonnan tapaan – osallistuvuuden boostaamiseksi. 1. Tee käyttökokemuksesta henkilökohtainen Nosta nettisivusi – tai vain yksittäinen sivu – seuraavalle tasolle. Voit lisätä interaktiivisia ominaisuuksia ja täten tehdä vuorovaikutuksesta uniikimman sivuillasi vieraileville. Hyvä esimerkki on Landbotin chatbot. He […]
Lue lisää