Työharjoittelussa tutustuu työelämään monipuolisesti

Millaista oikein on suorittaa työharjoittelua JS Suomella?

Talous- ja toimistopalveluiden merkonomiopiskelija Henna suorittaa jo kolmatta työharjoitteluaan peräkkäin JS:llä. Kuulemme nyt hänen kokemuksistaan. Viimeisen harjoittelujakson loppusuoralla, haluamme toivottaa Hennalle menestystä tulevaisuuden työuralle.

Miten päädyit JS:lle?

Kerroin tutulle tarvitsevani opiskeluihin liittyvää harjoittelupaikkaa ja hän vinkkasin minulle työpaikastaan. Laitoin hakemuksen menemään ja puhelinhaastattelun jälkeen minut kutsuttiin haastatteluun paikanpäälle. Vaikka sainkin jalan oven väliin tuttuni kautta, ei haastatteluprosessia oltu siitä huolimatta millään tavalla helpotettu, vaan sain kokea aidon haastattelutilanteen. Kahden vuoden aikana olen tehnyt yhteensä kolme harjoittelua JS:llä. Halusin palata tänne yksinkertaisesti siksi, että viihdyin monipuolisessa työympäristössäni. Suuri plussa on myös se, että olen työssäni päässyt kehittämään omilla ideoillani työympäristöäni ja muun muassa ehdotuksestani toimistolle hankittiin jättikokoinen joulukuusi.

Millainen on työnkuvasi?

Työnkuvani on muuttunut harjoittelujen aikana. Työnkuvani toki riippuu myös siitä, suoritanko parhaillaan toimisto- vai talouspalveluiden näyttöä, esimerkiksi edellisessä harjoittelujaksossa toimin laskutuksen assistenttina. Pääosin olen työskennellyt markkinoinnin ja myynnin avustavien tehtävien parissa. Aikaisemmin työskentelin osana assistentti-tiimiä, mutta viimeisimmässä harjoittelussa itsenäisesti.

Mitä olet oppinut ollessasi JS:llä?

Valtavasti asioita. Huolellisuutta laskuttaessa, pitkäjänteisyyttä inventoidessa, työelämän vastuusta, täsmällisyyden tärkeydestä, yrityskulttuurista ja monia asioita markkinoinnista. Koulutustani ajatellen, tärkeimpänä oppina on ollut laskutuksen opettelu käytännön ympäristössä.

Kerro mukavimmista hetkistäsi JS:llä?

Ensimmäisenä mieleeni tuli se, kun minut pyydettiin mukaan Kuntamessuille messuesittelijäksi. Huolimatta siitä, että toimin harjoittelijana, sain vastuuta ja minuun luotettiin niin, että pääsin edustamaan yritystämme monien ihmisten eteen.